10.7.2013

saariravintola Villa Villingenäs

Tunnetusti rakastan Helsingin saariravintoloita. Siinä vaiheessa kun perinteiset saariravintolat (NJK, Saaristo, Boathouse, Särkänlinna, Saari) on jo koluttu läpi moneen otteeseen, on keksittävä jotain uutta. Eilen teimmekin retken Villinkin saarelle ja siellä Villa Villingenäsiin illalliselle. Jo lyhyellä venematkalla saa kivan irtioton Helsingin humusta.

Villingenäs ei ehkä ole yhtä sliipattu ja fiini paikka ja ravintola kuin aikaisemmin mainitsemani saariravintolat, mutta fiilis on sitäkin rennompi ja nuorekkaampi. 1850-luvulla  rakennettu huvila, jossa ravintola on, on kotoisan rempallaan. Henkilökunta on rentoa, mutta sitäkin avuliampaa.

Villingenäsissä on tarjolla joko 3 tai 4 ruokalajin menu. Eilen söimme alkupalaksi espanjalaisen äyriäislautasen ja härkää, pääruoaksi oli siikaa ja karitsaa ja jälkiruoksi mangokakkua. Ruoka oli ihan kivaa. Erityisesti karitsa sai seuralaiseltani kehuja. Annoksetkin olivat melko runsaita. Valkoviini oli sen verran hyvää, että jouduin ottamaan toisenkin lasillisen.


Perille Villinkiin pääsee joko omalla veneellä tai yhteyslautalla, joka lähtee Jollaksesta osoitteesta Karoliininpolku 2. Katso yhteyslautan aikautaulu nettisivuilta. Ravintolan facebook myös aktiivinen.

ps. Jos sinulla on tiedossa, joku kiva saariravintola, niin vinkkaathan siitä minulle.









































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti